Startsidan Blogg Fotoalbum JAG TÄNKER Gästbok
Debatt Om mig Logga in
spiritual -1

--- Rakaudentunne kaikkia kohtaan

Kosminen rakkaus, 
universaalinen rakkaus, 
rakasta kaikkia.

Acceptera, tykkää, rakasta, 
rakkaudentunne, olemme ihmisiä, 
kaikki ihmisiä on, rakasta ihmisiä.


Voi tuntea lämpimän tunteen kaikkia kohtaan ja se on jokinlaista rakkautta, sanon nyt myös, että tiedän, että kaikkia voi rakastaa jos vain kykenee :) ja on haluja, pienikin rakkauadentunne on rakkautta. Pienestä on hyvä alkaa, ei kukaan ole seppä syntyessään. Kyllä kaikista ihmisistä voi tykätä, jopa rakastaa heitä omalla tavallaan. Ihmistä voi rakastaa ihmisenä, pallomme asukkaana. Mutta kaikkien mielipiteitä ja ulosantia ei tarvitse tykätä. Jos ei tykkää jonkin sanoista, ei se tarkoita, että ei tykkäisi siitä ihmisestä. Jokaisen ihmisen sisällä on joitain hyvääkin sen vähemmän hyvän lisäksi. Kaikkien ihmisten persoonallisuudesta ei voi tykätä, mutta silti voi tykätä siitä ihmisestä ihmisenä, sillä siellä sisimmässä olemme kaikki samalaisia "sieluja", olentoja, siis alunperin, se on omat kokemuksemme ja omat ajatuksemme kun on muokanneet persoonallisuuksiamme. Voi rakastaa, tykätä, hyväksyä kaikki ihmiset, mutta ei tarvitse hyväksyä kaikkien persoonallisuuksia ja sanoja ja käytöstä ja tekoja. Me ihmiset kun emme aina voi käytöksellemme mitään, kokemukset tekee usein kepposia meille ja jos voi huonosti, niin sitä ärtyisämpi silloin on ja riidanhaluinen, sellaisiakin ihmisiä voi rakastaa, rakastaa heitä ihmisinä, sillä he ei juuri tällä hetkellä voi mitään tilanteelleen mihin ovat juutuneet kiinni. Ehkä aikanaan he pääsee irti siitä ja etenevät kehityksessään eteenpäin. Jos katsoo vain henkilön persoonallisuutta, niin silloin on joskus vaikeaa tykätä hänestä.




2017-01-28
Universaalinen rakkaus

Uskotko univesaalista rakkautta olevan? 
Uskotko hyvyyteen?

Universaalinen rakkaus, rakasta Jumalaa, 
Jumala rakastaa sinua, 
Jumala kaikkia sieluja rakastaa, 
sielut rakastaa muita sieluja,
sielun tasoinen rakkaus, rakasta kaikkia,
universaalinen rakkaus.

Kun rakastat perheesi jäsentä tai maanmiestäsi, olkoon rakkautesi rajattoman rakkauden säteilyä. Rakasta Jumalassa ja Jumalan vuoksi! Kenessä tahansa havaitset Jumalan ominaisuuksia, rakasta häntä, olkoon hän omaa perhettäsi tai toista. Säteile rajattoman rakkauden valoa jokaiselle, jonka tapaat, olkoon hän omasta
maastasi, omaa rotuasi, omaa poliittista puoluettasi, tai mistä tahansa muusta kansankunnasta, mitä tahansa 
rotua tai poliittista ajatussuuntaa. Taivas auttaa teitä työssänne maailman hajaantuneiden kansankuntien kokoamiseksi ykseyden kaikkivaltiaan katoksen suojaan. Te olette Jumalan palvelijoita, jotka asutte Hänen läheisyydessään, Hänen jumalallisia auttajiaan, palvellen koko ihmiskuntaa! Jokaista ihmistä! Älkää koskaan unohtako tätä. Älkää sanoko: hän on italialainen, tai ranskalainen, tai amerikkalainen, tai englantilainen. 
Muistakaa ainoastaan, että hän on Jumalan poika, Kaikkein Korkeimman palvelija, ihminen. Kaikki ovat ihmisiä.
Unohtakaa kansallisuudet. Jumalan edessä kaikki ovat samanarvoiset! 
'Abdu'l-Bahá, "Puheita Pariisissa"


2017-01-28
Universaalinen rakkaus (2)

Universaalinen rakkaus kaikkialla, 
rakkaudentunne kaikkia kohtaan.

Universaalinen rakkaus. 
se on tunne, pitää elämää yllä, 
välillä voimistuen, välillä heikentyen,  
tietää että se on, olevan olemassa, 
ei tarvitse puhua siitä, 
ei tarvitse arjessa tiedostaa, 
sen vain tuntee.


 

2017-01.28
Universaalinen rakkaus (3)

Rakkaus ihaninta kaikista rakkaudentunteista, 
on tunne kaikkia ihmisiä kohtaan, 
se on kosmista rakkautta, 
kaikkia käsittävää...

Rakkaus on onnea. sielut rakastaa toisiaan, 
ymmärtävät kaikkia kieliä, sielujen kieltä, 
se rakkautta on, universaalista rakkautta

Onni on rakkaudessa, missä sielut sulautuvat toisiinsa ja sydämet  ymmärtävät toistensa kieltä. 
- Kahil Gibran-


 

2017-01-28
Suhde Jumalaan (1)

Jumala on luojamme ja ohjaajamme,
luota Jumalaan, aina.

Palvo Jumalaa, aina ja alati, 
älä pelkää, rakasta Jumalaasi, 
Jumalasi rakastaa sinua.

Palvo Jumalaa siten, että vaikka palvomisesi  johtaisi sinut tuleen, palvonnassasi ei  tapahtuisi mitään muutosta; samoin jos  palkkionasi olisi paratiisi. Ainoastaan  tällainen palvominen on sopivaa ainoalle  todelliselle Jumalalle. Jos palvoisit häntä pelosta, se olisi sopimatonta hänen läsnäolonsa pyhitettyssä esikartanossa, eikä sitä voitaisi pitää hänen olemuksensa ykseydelle omistettuna tekona. Jos taas katseesi olisi kiinnittynyt paratiisiin ja palvoisit 
Jumalaa vaalien tällaista toivetta, tekisit Jumalan luomuksesta hänen kumppaninsa, siitäkin huolimatta että ihmiset halajavat paratiisia.Sekä tuli että paratiisi kumartuvat ja heittäytyvät maahan Jumalan edessä. Hänen ydinolemuksensa arvoista on palvoa häntä hänen itsensä vuoksi, ilman tulen pelkoa tai toivetta paratiisista.
Vaikka osoittaessaan tosi palvontaa palvoja vapautuukin tulesta ja astuu Jumalan mielisuosion paratiisiin, ei tämän tulisi olla hänen tekonsa vaikutin. Jumalan suosio ja armo virtaavat kuitenkin aina hänen selittämättömän viisautensa vaatimusten mukaan. Kaikkein hyväksyttävin rukous on sellainen, joka lausutaan äärimmäisen henkisesti ja säteilevästi; rukouksen pitkittäminen ei ole ollut, eikä ole Jumalalle mieleistä. Mitä irrottautuneempi ja puhtaampi rukous on, sitä hyväksyttävämpi se on Jumalan läheisyydessä. 
Báb, 


 

2017-01-28
Suhde Jumalaan (2)

Mikä on suhteesi Jumalaan? 

Rukoile voimaa, rukoile nöyrästi, 
pyydä armoa, olet Jumalasi lapsi,
rakasta Jumalaasi, 
Jumala rakastaa sinua.

Totisesti tiedä, että heikon kuuluu  nöyrästi anoa voimakasta ja armon anelijan asia on nöyrästi rukoilla loistavaa, 
armeliasta. Kun joku nöyrästi rukoilee Herraansa, kääntyy hänen puoleensa ja anoo antia hänen valtamerestään, niin tämä anominen tuo valoa hänen sydämeensä, valaistusta hänen näkemykseensä, elämää hänen sieluunsa ja mielen ylennystä hänen olemukseensa.Tarkkaa kuinka sydämesi ilahtuu, kun rukoilet hartaasti Jumalaa ja lausut ääneen: "Nimesi on minun parannukseni." Sielusi ilahtuu rakkaudesta Jumalaan ja mieltäsi kiehtoo Jumalan valtakunta. Tämän viehätysvoiman kautta kykysi ja voimasi kasvavat. Kun astiaa laajennetaan, vesi lisääntyy ja kun jano kasvaa, pilven anti tulee ihmisen tarpeen mukaiseksi. Tämä on hartaan rukoilemisen salaisuus ja asianomaisen tarpeiden toteamisen viisaus. 
'Abdu'l-Bahá, 


 

2017-01-28
Suhde Jumalaan (3)

Uskotko Jumalaan, korkeimpaan? 

Jumala on kanssasi aina, 
rukoile, rukouksesi kuullaan, 
Jumala on kanssasi aina, 
Jumala on lohtusi, 
rakkauden tiellä vaella.

Oi sinä, joka olet kumartunut rukoukseen Jumalan valtakunnan edessä. Siunattu olet sinä, sillä jumalallisten kasvojen kauneus on hurmannut sydämesi ja sisäisen viisauden valo on kokonaan täyttänyt sen ja siinä loistaa valtakunnan kirkkaus. Tiedä, että Jumala on kanssasi kaikissa olosuhteissa ja että hän varjelee sinua tämän maailman muutoksilta ja sattumilta ja on tehnyt sinusta mahtavan  viinitarhansa palvelijattaren. 
'Abdu'l-Baha


 

2017-01-28
Henkisyys (1)

Tunnetko olevasi henkinen? 
tunnetko Jumalan, Korkeimman, Valon, läheisyyden? 
henkisyys näkyy sisimmässäsi, 
ajatuksissi...
henkisyys näkyy käytöksessäsi.

Henkisyys sisimmässäsi, 
olet lempeä ja rakastava, 
rukoilet aamuin ja illoin, 
anot armahdusta, saat armahduksen, 
Julista Jumalasi, Korkeimpasi, sanaa, 
ole ystävällinen.

Viritä, oi palvelija, saamasi Jumalan säkeet kuten ne, jotka ovat häntä lähestyneet, jotta sävelmäsi suloisuus 
sytyttäisi sielusi ja kiehtoisi kaikkien ihmisten sydämiä. Jos joku huoneensa hiljaisuudessa lausuu Jumalan 
ilmoittamia säkeitä, tulevat Kaikkivaltiaan valoa kylvävät enkelit levittämään hänen suunsa lausumien sanoen 
suloista tuoksua ja saamaan jokaisen vanhurskaan sydämen sykkimään. Vaikka hän ensin olisikin tietämätön 
sen vaikutuksesta, niin kuitenkin hänelle suodun armon voima on ennemmin tai myöhemmin vaikuttava hänen sieluunsa. Näin on Jumala, joka on voiman ja viisauden alkulähde, hyvästä tahdostaan ilmoittanut salaisuutensa. 
Bahá'u'lláh,


2017-01-28
Uskovaisuus

Uskoja on monenlaisia, 
hyvyys uskot aitoja on.

Usko kuin usko, juutalainen, kristitty, 
muslimi, uskovaisia kaikki, 
Koraanin sana on.

[2:62] (Koraaniin) uskovat ja myÖskin ne jotka ovat juutalaisia, kristittyjä, saabalaisia, jos he uskovat Jumalaan ja Viimeiseen päivään ja elävät hurskaasti, saavat totisesti palkkansa Herransa luona; ei mikään pelko valtaa heitä, eikä heidän tarvitse murehtia. 


2017-01-28
Hurskaus

Mitä ihmettä hurskaus on? 

Hurskaus,usko Jumalaan, 
usko viimeiseen päivään, 
enkeleihin, pyhään kirjaan, 
Profeettaan, avustavat...
omaisiaan, köyhiä, 
vaeltajia, orpoja, 
kerjäläisiä, hurskas rukoilee

Koraani 2:177 Hurskautta ei ole se, että käännätte kasvonne Itään tai Länteen, vaan hurskaita ovat ne, jotka uskovat Jumalaan ja Viimeiseen päivään, enkeleihin, Pyhään kirjaan ja profeettoihin ja rakkaudesta Häneen antavat omaisuudestaan omaisilleen, orvoille, köyhille, vaeltajille, kerjäläisille ja orjien vapauttamiseksi sekä harrastavat oikeata rukouselämää, antavat almuja, tehtyään jonkun sopimuksen täyttävät sen, jotka ovat kärsivällisiä ahdistuksessa, vastoinkäymisessä ja puutteen aikana; nämä ovat niitä, jotka ovat vanhurskaita, niin, nämä ovat jumalaapelkääväisiä. 

 

2017-01-28
Henkisyys (2)

Sielu on se oikea ihminen, 
sielu on se kuolematon ihminen, 

Ihminen on sielu. 
sielu todellinen ihminen, 
ruumis on vaate, 

Ihminen - todellinen ihminen - on sielu, ei ruumis. Vaikka ihminen fyysisesti kuuluukin eläinkuntaan, hänen sielunsa kuitenkin kohottaa hänet muun luomakunnan yläpuolelle. Katsokaa, miten auringon valo valaisee 
aineen maailmaa. Aivan samoin jumalallinen valo vuodattaa säteensä sielun valtakuntaan. Sielu tekee 
ihmisolennosta taivaallisen olennon. 
- 'Abdu'l-Bahá


 

2017-01-28
"Paholainen"

Sisälläsi olevat pahat ajatukset, 
pahat tunteet itsestäsi ja muista, 
"paholaisen" ajatuksia on, 
sinun omia sisäisiä pahuuksiasi.

Paholainen on sisälläsi, 
suuruudenhulluus, 
suunnaton itserakkaus, 
rasistiset mielipiteet, 
ja niin edelleen...

Jätä pois hahuus ajatuksistai, 
etsi sisimmässäsi hyvyyttä, 
olet ajatuksiesi kaltainen.

"Paholainen on sinun sisälläsi: suuruudenhulluus" Abdal Hakim Murad

 

2017-01-28
Henkisyys (3)

Tee hyviä tekoja, 
puhu aina ystävällisesti, 
rakasta kaikkia ihmisiä.

Sinä ihminen, 
tee hyvää, 
tilinteko odottaa.

Oi Olemassaolon Poika! Tee tili teoistasi joka päivä, ennen kuin saat kutsun tilintekoon, sillä kuolema kohtaa sinut
 ilmoittamatta ja sinut vaaditaan tilille teoistasi. 
Bahá'u'lláh


 

2017-01-28
Henkisyys (4)

Miten on, osaatko rukoilla? 
uskallatko rukoilla? 
uskotko henkiseen dimensioniin?

Rukoile, 
rukoile armoa, 
rukoile johdatusta, 
ylistä luojaasi.

Luo minuun puhdas sydän, oi Jumalani, ja uudista omatuntoni rauha, oi toivoni. Vahvista minua voiman hengellä sinun asiassasi, oi kaikkein rakkaimpani, ja kirkkautesi valolla paljasta minulle polkusi, oi sinä kaipuuni kohde. Kaikkivoittavan valtasi voimalla kohota minut pyhyytesi taivaaseen, oi olemukseni alkulähde, ja anna ikuisuutesi vienojen tuulien ilahduttaa minua, oi sinä minun Jumalani. Anna ikuisten säveltesi vuodattaa rauhaa minuun, oi kumppanini, ja anna sinun ikivanhojen kasvojesi rikkauden vapauttaa minut kaikesta muusta paitsi sinusta, oi Mestarini, ja anna viestin sinun katoamattoman ydinolemuksesi ilmaisemisesta tuottaa minulle iloa, oi sinä, joka olet näkyvistä kaikkein näkyvin ja kätketyistä kaikkein kätketyin. 
Bahá'u'lláh


2017-01-28
Mitä sanoo Raamattu muukalaisista

Raamattu näyttää sinulle tietä, 
näyttää sinulle hyvyyden tietä.

Rakasta muukalaisia, 
kohtele heitä hyvin, 
tee hyvää kaikille, 
tämä Raamatun kehoitus on.

Rakkaus muukalaisia kohtaan on hyvin keskeinen sekä Vanhassa että Uudessa Testamentissa, kristityille kuuluu kohdella maahanmuuttaja yhtä hyvin kuin oman maansa kansalaisia (3 Moos 19:34) ja vastaanottaa muukalaisia (Matteus 25:35)  ja tehdä hyvää kaikille ihmisille (1 Tess 5:15).

 

2017-01-28
Anna anteeksi

Uskallatko antaa anteeksi?
anteeksi itsellesi ja muille? 

Anna anteeksi, pitkävihainen älä ole, 
etsi rauhaa, etsi sopua, 
noin hyvä tulee.

Anna anteeksi, mene eteenpäin elämässäsi, 
anna menneitten olle...elä nykyajassa.

Anteeksi anto on hyvin tärkeää...Niin kauan kuin ei voi antaa anteeksi, tulee  voimaan hyvin huonosti...Lopulta kun koittaa se valoisa hetki...ja uskaltaa ja osaa antaa anteeksi...se helpottaa...helpottaa synkkää ja vihaista sieluntilaa...Anteeksi anto valaisee sielun...antaa voimia mennä eteenpäin... jättää negatiivinen taaksepäin...ei unohtaa sitä...mutta laittaa se tapahtuma pieneen "lokeroon" sen jälkeen kun on pystynyt antamaan anteeksi...sen jälkeen askeleet etenee keveästi elämässä eteenpäin. 


 

2017-01-28
Omistatko nämä kolme asiaa itsessäsi

Millainen ihminen olet?

1. Jumalan pelko, joka pidättää häntä pahasta.
2. Kärsivällisyys pahoja ihmisiä kohtaan.
3. Hyvä luonto kaikkia kohtaan.

Kukaan ei ole arvonantoa ansainnut, jollei hänellä ole nämä kolme asiaa tai ainakin yksi niistä: Jumalan pelko, joka pidättää häntä pahasta, kärsivällisyys pahoja ihmisiä kohtaan ja hyvä luonto kaikkia kohtaan. 
- (arabialaista viisautta)


Miten on, olisiko kaikkien Jumalaan uskovaisten omattava nämä kolme asiaa?
Entäs Jumalaan uskomattomat? ..Onko heillä hieno ja sivistynyt luonne ilman näitä kolmea asiaa?
Ylipäätänsä, kuuluuko nämä kolme asiaa mielestäsi sekä uskovaisille ja uskottomille? ..Onhan kysymys ihmisen luonteesta, ihmisen hyvyydestä.
Kun keskustelu käy kiivaasti, unohtaa varoa sanojaan, on niin helppoa loukata muita sanoillaan.
On paljon vaikeampaa kehua jotain, sanoa arvostavansa jotain.



2017-01.28
Kaikki syntisiä olemme

Kaikki väärinteko on "syntistä, 
siis väärää ja pahaa ja katkeraa.

Kaikki syntisiä olemme, 
täydellisiä ole emme, 
paljon vielä opittavaa, 
olkaamme ystävällisiä, 
ystävällisiä kaikille, 
rakastakaamme kaikkia.

Kaikki ihmiset tekee "syntiä"...Homoseksuaalisia on kaiken uskonnon harrastajissa...Samoin on esiavioliiton harrastajia myös kaikissa uskonnonharrastajissa...Syntinsä saa jokainen aikanaan anteeksi jos Jumala sen katsoo aiheelliseksi.
Nykyaikana se on vain ääriuskovaiset etupäässä jotka nokka pystyssä sormellaan osoittaa muita...etsien ihmisiä joita haukkua, aivan kuin se olisi ihmiselle Jumalalta antama käsky haukkua muita ihmisiä ja moittia heitä heidän elämäntavastaan.
On paljon parempi kun parantelee omaa elämäänsä ja antaa muitten olla...sillä kukaan meistä ei ole uskonveljiemme...uskonsisartemme, ja emme muittenkaan vartijoita...Vartioikaamme omaa elämäämme...vartioikaamme omia sanojamme... sillä sanat näyttää millaisia olemme ja tekomme kertoo suoraan sielumme laadusta.
Jos joku on homoseksuaalinen...ei se ole minun asiani tuomita sitä henkilöä... Kaikkeen miten muut elää...ei ole soveliasta takertua kiinni alkaen soimata ja syyttää syntiseksi...sillä jokainen on syntinen uskontojen teesien mukaan...Miksi syntinen osoittaa sormellaan muita syntisiä? ..Peilaavat omaa itseään siitä toisesta...näkevät omat vikansa...Vaikea huomata ja tunnustaa omia vikojaan, mutta ne omat viat heijastuu siitä toisesta ihmisestä.
Ja tietenkin eräillä on suuri himo osoittaa muita sormellaan...se aiheuttaa hetken hurmiollisen tilan sellainen ihmisen mielessä...hän tuntee olevansa parempi kuin tuo tai tuo...Mutta se on vaan hetken hurmiotila...ihminen ymmärtää kyllä omat heikkoutensa ja häpeää itseään itselleen...siksi sormet usein eräillä osoittaa muita...syytellen ja tuomiten. 

 

2017-01-28
Kohota henkisyytesi tasoa

Kohotatko henkistä tasoasi? Millä tavalla? 
tiedätkö mitä hyvyys on? Haluatko olla hyvä?

Jokainen on omalla tasollaan henkisesti, 
ymmärtävä ymmärtää parantaa itseään, 
jos ei vielä ymmärrä, silloin sillä tasolla ei vielä ymmärretä, 
jokainen toimii tasonsa mukaisesti, 
oman ymmärryksensä mukaisesti. 
mutta jokainen aikanaan kohoaa ylemmäs ja ylemmäs.

Ihminen voi muuttua paremmaksi jos kykenee ajattelemaan että on mahdollisuus muuttua paremmaksi ihmiseksi... On siis ensin ymmärrettävä että tämä mahdollisuus on ja sen jälkeen alkaa toimia...Ensimmäinen tehtävä on tietenkin jäättää pahuus ja ilkeämielysyys pois elämästään...opetella kohtelemaan muita hyvin, olla auttavainen ja kaikkia ihmisiä rakastava...Tämän kun oppii, silloin on myös mahdollisuus kohottaa minäänsä, egoaan, pois egoismista, tai ehkä paremmin sanottuna, ei anna egolleen periksi, kääntää usein selkänsä vaativalle egolleen, ja sen sijaan alkaa etsiä henkistä kohottautumistaan paremmaksi...Tämä on mahdollista jos tajuaa että se on mahdollista...Kaikkihan riippuu siitä mitä itse ajattelee ja mitä haluaa tehdä itsensä kanssa...
Ensin on kohotettava maallisen minänsä tasoa...sen jälkeen henkistä tasoa...Maalinen ja henkinen taso on oltava sopusoinnussa toistensa kanssa...Maallisessa elämässä opimme tuntemaan itsemme jos on haluja opetella tuntemaan itsensä, rehellisesti.   



2017-01-28
Henkisyys (5)

Pyydätkö itsellesi rukouksessasi? 
miksi pyydät? haluatko enemmän itsellesi?  
kiitä kaikesta rukouksessai, 
tee oikein, elä ja ole tyytyväinen, 

Rukoile, rukoile, 
Korkeimman luomus olet, 
älä pyydä liikoja, 
kiitä elämästäsi, 
kiitä kaikesta.

Eräässä muistiossa on ilmaistu nämä sanat:  Oi Jumalan kansa! Älkää kuluttako  aikaanne omissa askareissanne, vaan keskittäkää ajatuksenne siihen, mikä on parantava ihmiskunnan kohtaloita ja 
puhdistava ihmisten sydämet ja sielut. Tämä on parhaiten saavutettavissa puhtaitten ja pyhien tekojen, hyveellisen elämän ja nuhteettoman käytöksen kautta. Rohkeat teot takaavat tämän asian voiton, ja hurskas luonne vahvistaa sen voimaa. Takertukaa vanhurskauteen, oi Bahán kansa! Tämä totisesti on käsky, jonka tämä vääryyttä kärsinyt on teille antanut ja jonka hän on säädöksistänsä ensimmäiseksi teistä jokaiselle asettanut.
Oi ystävät! Teidän tulee virvoittaa ja elävöittää sielujanne niillä armollisilla suosionosoituksilla, jotka tänä jumalallisena, tänä sieluja sykähdyttävänä kevätaikana päällenne vuodatetaan. Hänen suuren kirkkautensa päiväntähti on valaissut teitä loistollansa ja hänen rajattoman armonsa pilvet ovat suojanneet teidät siimekseensä. Kuinka ylevä palkkio odottaakaan sitä, joka ei ole itseltään tätä suurta armolahjaa evännyt eikä ole ollut sokea rakastetuimpansa kauneudelle hänen tässä uudessa asussansa ilmestyttyään. Olkaa valppaat, sillä paholainen vaanii teitä, valmiina teidät viettelemään. Vyöttäytykää hänen jumalattomia juoniansa vastaan ja kaikkinäkevän Jumalan nimen valon johdattamina pelastautukaa teitä ympäröivästä pimeydestä. Kattakoon näkemyksenne koko maailman älköönkä olko vain omaan itseenne rajoittuva. Paholainen on se, joka estää 
ihmislasten kehittymistä ja jarruttaa heidän henkistä kasvuansa. 
Bahá'u´lláh


2017-02-17
Uskonnossa pakkoa ole ei

Jokainen uskoo omalla tavallaan, 
hyvyyteen kaikki kaikessa, 
hyvät teot arhaita tekoja on.

Rauha kaikille, 
uskossa pakkoa ole ei, 
tiedät hyvän tien, 
kulje hyvää tietä eteenpäin, 
usko Jumalaan, se riittää, 
uskonto kuin uskonto, 
usko Jumalaan riittää.

Koranen [2:256] Uskonnossa ei ole mitään pakkoa, oikea tie on selvästi erotettu harhateistä, ja se, joka hylkää saatanan ja uskoo Jumalaan, hän pitää kiinni mitä lujimmasta kädensijasta, joka ei murru. Jumalahan on kuuleva, tietävä. 


2017-02-17
Koti (1)

Koti koti, koti kullan kallis, 

Siunatut paikat, 
on...
koti. talo, sydän, ja niin edelleen, 

missä Jumalan nimi mainittu on, 
Jumalan kunniaa ylistetty

Siunattu on paikka ja talo ja seutu ja kaupunki ja sydän ja vuori ja suoja ja luola ja laakso ja maa ja meri ja saari ja niitty, jossa Jumalan nimeä on mainittu ja hänen kunniaansa ylistetty. 
Bahá'u'lláh


2017-02-17
Koti (2)

Onko kotisi miellyttävä paikka? 
vallitseeko rauha kodissasi?

Rauhan koti, ilon koti, 
mielihyvän koti, 
naurun ja riemun koti. 
Valon koti, valaistunut koti.

Kotini on rauhan koti. Kotini on ilon ja mielihyvän koti. Kotini on naurun ja riemun koti. 
Sen, joka astuu sisään tämän kodin portista, tulee lähteä iloitsevin sydämin. Tämä on valon koti; sen, joka tänne astuu, on tultava valaistuksi. 
'Abdu'l-Bahá


2017-02-17
Perheen ykseys

Onko perheessäsi ykseys? 
asustaako rakkaus perheessäsi?

Perhe ykseys, jokaisella paikka, 
perhe, koti, rauhan perhe, 
rakkauden rakkauden, 
ystävällisyyden perhe.

Koska perhe on ihmisistä koostuva yksikkö, on sitä Bahá'u'lláhin opetusten mukaisesti kasvatettava pyhyyden sääntöjen mukaan. Perheelle on opetettava kaikki hyveet. Perhesiteen eheys on aina pidettävä mielessä, eikä perheenjäsenten oikeuksia saa rikkoa. Pojan, isän tai äidin oikeuksia, mitään niistä ei saa rikkoa, eikä mikään niistä saa olla mielivaltainen. Aivan samoin kuin pojalla on tiettyjä velvollisuuksia isäänsä kohtaan, on isällä tiettyjä velvollisuuksia poikaansa kohtaan. Äidillä, sisarella ja kaikilla muilla perheenjäsenillä on tietyt etuoikeutensa. Kaikki nämä oikeudet ja etuisuudet on säilytettävä, mutta kuitenkin on pidettävä yllä perheen ykseyttä. Yhden loukkaantuminen on kaikkien loukkaantumista; yhden mukavuus on kaikkien mukavuutta; yhden kunnia kaikkien kunniaa. 
'Abdu'l-Bahá


2017-02-17
Avioliitto

Uskontojen avioliitto, nainen ja mies, 

Avioliiton rakkaus, 
mies ja nainen, 
kaksi sydänystävää, 
toisiansa kunnioittaa.

Oi te kaksi Jumalan uskovaa! Herra, verraton on hän, on tarkoittanut naisen ja miehen elämään toinen toisensa kanssa läheisinä kumppaneina ja olemaan kuin yhtä sielua. He ovat toistensa auttaja, kaksi sydänystävää, joiden tulisi huolehtia toistensa hyvinvoinnista.
Jos he näin elävät, he vaeltavat tämän maailman halki täydessä tyytymyksessä, autuudessa ja sydämen rauhassa ja saavat taivaan valtakunnassa osakseen jumalallisen armon ja suosion. Mutta jos he toisin tekevät, he elävät elämänsä loppuun suuressa katkeruudessa joka hetki kuolemaa kaivaten ja joutuvat häpeään taivaallisilla asuinsijoilla. Ponnistelkaa siis kaikesta sydämestänne ja sielustanne elääksenne toinen toisenne kanssa kuin kaksi kyyhkyä pesässään, sillä tämä on siunattua molemmissa maailmoissa. 
'Abdu'l-Bahá


 

2017-05-27
- Maailma on ajatuksiemme kaltainen

Mieti mitä ajattelet, luot ajatuksillasi maailmasi, 

Maailma on ajatuksiemme kaltainen, 
teemme maailmaa ajatuksillamme, 
jokainen näkee maailman omien ajatuksiensa mukaisesti, 
kannattaa siis kylvää positiivisiä ajatuksia, 
positiiviset ajatukset tekee maailmastamme positiivisemmän.

"Ajatuksillamme teemme maailman." - Buddha 


2017-05-27
- Luojan luomia olemme kaikki

Uskotko että luoja on sinut luonut?

Luojan luomia olemme kaikki, 
sinä, minä, hän, ne, nuo, te, he ja niin edelleen, 
ihmisiä olemme kaikki, luojamme luomia, 
sukulaisia olemme kaikki toinen toisillemme, 
kohdelkaamme toinen toisiamme lempeästi.

"Rauha palaa ihmisten sydämiin, jos he hyväksyvät sukulaisuutensa maailmankaikkeuden kanssa...jos he uskovat, että maailmankaikkeuden keskuksessa asuu Wakan Tanka ja että tämä keskus on kaikkialla, että se on meidän jokaisen sisimmässä."
- Musta Hirvi 


2017-05-28
- Vain rakkaus voi parantaa

Tiedätkö, että rakkaus on parantavaa? 
rakkaus auttaa itseäsi ja muita.

Vain rakkaus voi parantaa, 
viha ei koskaan lopu vihalla, 
syrjintä ei koskaan lopu syrjinnällä,
ainoastaan rakkaus parantaa, 
rakasta, rakasta kaikkia ihmisiä.

"Viha ei koskaan lopu vihalla. Ainoastaan rakkaus voi sen parantaa. Tämä on ikuinen, muinainen elämän laki."
- Buddha 


2017-05-28
- Jumala juonii juonivia vastaan

Julistatko Koraanista ajatuksiasi? 
väitätkö Islamin Jumalan juonivan 
kaikkia muslimeja vastaan? 
pilkkaatko Islamia? 

Jumala juonii juonivia vastaan, 
Jumala ei rakasta juonivia, 
mutta Jumala antaa anteeksi jos kadut 
ja parannat tapasi.

Kaikkien uskontojen Jumalat punoo juonia...suunnittelee ja ihmisten juonet ja jää toiseksi...sillä Jumala on korkeampi henkisesti nähtynä mitä ihminen on...me ihmiset olemme hyvin vajaavaisia...kapinoimme ja juonimme toisiamme vastaan joskus...jotkut enemmän ja jotkut vähemmän...Kukaan ei kuitenkaan juoniensa kanssa pysty ylittämää Jumalan suunnitelmia, juonia...Kun Jumala juonii ja suunnittelee juonivia vajaavaisia ihmisiä vastaan, ei Jumalan juonet ole pahoja...se on ihmiset kun juonissaan on usein pahoja...juonivat muita vastaan ja jotkut jopa tavallaan yrittävät juonia Jumalan tahtoa vastaan...Jumalalla on mahti suunnitella ja juonia juonijoita vastaan...jos Jumala haluaa niin tehdä...Niinhän se Raamatunkin Jumala punoi juoniaan ja suunnitteli...Raamatun Jumala tappoi ihmisiä, massaslakt joskus...Jumalan tiet ja teot on arvaamattomia ihmisille.


2017-05-28
- Oikea puhe on rehellistä

Syljetkö sanoja suustasi muille? 
väitätkö pahoja sanojasi rehellisesi? 
rehellinen ja reilu ihminen kunnioittaa kaikkia, 
rehellinen käyttäytyy hyvin, 
rehellinen osaa keskustella sivistyneesti.

Puhu puhu, puhu rehellisesti, 
puhu sellaista mitä kokenut olet, 
älä ole pahansuopa, 
älä valehtele, älä juoruile,
älä kritisoi, ole lempeä,
etsi sanoillasi rauhaa kaikille.

"Oikea puhe on rehellistä ja luo rauhan ilmapiirin. Rehellinen ihminen ei puhu mitään, mitä ei ole itse kokenut. Oikeaan puheeseen ei kuulu pahansuopaisuus, valehtelu, juoruaminen." 
- Buddha 


2017-05-29
- Harhaoppisuus on ajatustenvapaus vai

Väitätkö muitten uskoja harhaopeiksi? 
kaikkien uskoa, sinunkin, voi harhaopiksi sanoa.

Harhaoppisuus, ajatuksenvapaus, 
vapaa sana, ei kahleita, ei pakotteita, 
vapaa ajattelu, se "harvaoppia" on, 
ryhmillä  ryhmien oppit, opit pakottavat,  
vapaalla ihmisellä ajatuksenvapaus on, 
niin sanottu "harhaoppi" ;)
Tämä olisi aina muistettava,
kunnioitettava toisen uskoa,
sillä harhaopiksi voidaan sanaoa kaikken
mikä on uskoa, ateismikin on uskoa vain.

Harhaoppisuus on vain ajatuksenvapauden toinen nimi.— Kirjailija Graham Greene (1904-1991)


2017-0528
- Totuudessa voi olla pahuutta

Mikä on totuutta sinulle, sinun mielipiteesikö?

Totuuden julistaja, pahan julistajia, 
oma kehu haisee, Omatekoinen totuus 
pahin kaikesta on, julista älä totuutta, 
jokaisella oma totuus on, hyväksy se, 
julista vapautta, vapautta kaikille.

On asia joka on panetteluakin pahempi: totuus.  (De Talleyrand)


2017-05-31
- Olet se mitä ajattelet

Ajatteletko koskaan omia ajatuksiasi? 

Sinun ajatukset, vain sinun, 
olet ajatuksesi, se sinä olet, 
ajatus + sinä, yksi ja sama sinä.

Ajatuksemme ovat kaikkein tärkeintä. Meistä tulee sitä mitä me ajattelemme.
- Buddha

 

2017-05-31
Universaalinen rakkaus

Universaalinen rakkaus, 
sielujen välinen rakkaus,
hengellisen maailman rakkaus.

Todellinen rakkaus on rakkaus, joka vallitsee Jumalan ja hänen palvelijansa välillä, rakkaus joka sitoo yhteen pyhiä sieluja. Tämä on hengellisen maailman rakkautta, ei rakkautta joka liittyy fyysisiin elimiin.
- Abdul-Baha

 

2017-05-31
Rakkauden kylmeneminen

Huonoina aikoina rakkaus kylmenee, 
joillakin rakkaus kylmenee, 
he vihaisia on rakkauden sijasta, 
huonot ajat koettelee ihmisiä, 
heikoimmat sortuu vihaamaan.
Huonona aikana laittomuus lisääntyy, 
muukalaisvihamielisyys lisääntyy,
Tutki itseäsi, älä unohda rakkautta.

Matt. 24:12 
Ja kun laittomuus lisääntyy, monien rakkaus kylmenee. 
 [2. Tim. 3:1-5Ilm. 2:4]

 

2017-5-31
Rakkaus ei tee mitään pahaa lähimmäisille

Rakkaus ei tee paha kenellekkään, 
ei omaisille, ei lähimmäisille, ei vieraille, 
rakkaus on ja pysyy, 
pidä aina rakkaus mielessäsi.

Room. 13:10 
Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Näin rakkaus toteuttaa koko lain. 
 [Matt. 22:401. Kor. 13:4-7Gal. 5:14Jaak. 2:8]

 

2017-05-3114
Rakkaus on lempeä

Mitä rakkaus on? 
kärsivällinen ja lempeä,
 

1. Kor. 13:4 
Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile

 [1. Piet. 4:8]



2017-05-31
- Omistatko nämä kolme asiaa itsessäsi?

Millainen ihminen olet?

1. Jumalan pelko, joka pidättää häntä pahasta.
2. Kärsivällisyys pahoja ihmisiä kohtaan.
3. Hyvä luonto kaikkia kohtaan.

Kukaan ei ole arvonantoa ansainnut, jollei hänellä ole nämä kolme asiaa tai ainakin yksi niistä: Jumalan pelko, joka pidättää häntä pahasta, kärsivällisyys pahoja ihmisiä kohtaan ja hyvä luonto kaikkia kohtaan. 
- (arabialaista viisautta)


Miten on, olisiko kaikkien Jumalaan uskovaisten omattava nämä kolme asiaa?
Entäs Jumalaan uskomattomat? ..Onko heillä hieno ja sivistynyt luonne ilman näitä kolmea asiaa?
Ylipäätänsä, kuuluuko nämä kolme asiaa mielestäsi sekä uskovaisille ja uskottomille? ..Onhan kysymys ihmisen luonteesta, ihmisen hyvyydestä.
Kun keskustelu käy kiivaasti, unohtaa varoa sanojaan, on niin helppoa loukata muita sanoillaan.
On paljon vaikeampaa kehua jotain, sanoa arvostavansa jotain.



2017-05-31
- Kolme portinvartijaa

Sanat ja teot, se olet sinä,
käytöksesi kertoo kuka olet.

Portinvartija kysyy:
Onko se 
totta?
Onko se tarpeellista?
Onko se ystävällistä?

Jokaisen sanan tulee kulkea kolmen portin läpi ennen kuin se lausutaan.
Ensimmäisen portinvartija kysyy: onko se totta?
Toisella portilla kysytään: onko se tarpeellista
Kolmannella: onko se ystävällistä?
- arabialainen sananlasku

Sanojen tarpeellisuudesta taidetaan välittää vähemmän..Totta pitää puhua ja osata puhua ystävällisesti...Ystävälliset tai vihamieliset tai ivaavat sanat jää aina muistiin, sekä omat sanat ja muitten sanat...Niitä ei voi pestä pois...ne on jäljellä ja niistä toiset ihmiset muodostaa käsityksensä sinusta, minusta, teistä, heistä....Myös valheistaan saa huonon maineen...Tarpeeton puheenlörpötys hermostuttaa muita...



2017-06-02
- Yksi Jumala, monta eri uskontoa

Viisas tiettä, että on vain yksi luoja, 
että on vain yksi Jumala.

Yksi Jumala, monta uskontoa, 
yksi Jumala, monta uskomusta, 
kaikki yhtä hyviä, samanarvoisia, 
rakastakaamme toisiamme,
Jumala rakastaa rauhaa rakastavia.

Veljes/sisar-uskonnot, Judaism, Kristendom, Islam...sama perusta on kaikilla kolmella...Se miten ja mihin uskontoon itse kukin uskoo, johtuu jokaisesta itsestään, omasta valinnasta...On vain yksi Jumala, antoi Jumalalle minkä nimen tahansa, silti on se vain yksi ja sama Jumala ja kun se on yksi ja sama Jumala, silloin myös esim. nuo kolme veljes/sisar-uskontoa, voi sanoa olevan samanarvoisia kaikki kolme...Ei kai Jumalalla ollut tarkoitus jakaa kaiken kolmeen eri osaan ja ei varmasti laittanut ihmisten sydämeen siementä joka johtaisi siihen että jokaisen uskonnon jäsenet alkaisi pitää omaa uskoaan ainoana oikeana uskona ja tuomitsisivat muut uskot vääriksi...Ei, ei Jumala sellaista tehnyt...Se on ihmiset kun sellaista tekee.
Jumala menee sen mukaan, mitä meillä on sydämessämme...eli kuinka voimakkaasti uskonnollinen tai uskova ihminen on, vain luoja voi tietää, ei me...Vain sen tähden että henkilö paastoaa, rukoilee ja harjoittaa uskoaan täydellisesti kuin van kykenee, tai haluaa, ei tarkoita, että hän on parempi kuin joku toinen...Voi olla, että henkilö, joka ei harjoita uskontoaan, hänellä voi olla paljon vahvempi suhde Jumalaan kuin jollakin toisella ..... Toisin sanoen.,,Voi valita, kuinka uskovainen haluaa olla, vahvuudella uskossa ja suheella ja uskolla Jumalaan.
Usko on sisäistä rauhaa, iloa ja turvallisuutta...Usko Jumalaan...Nauttii elämästä, mutta usko Jumalaan tekee myös tuntemaan onnellisuutta ilman ylellisyyttä, rahaa, tai vastaavaa...Jokapäiväisessä elämässä, se on opas ja ohjausta...Elämä on helppoa ja turvallista elää, kun elää uskonsa mukaa...Sääntöjä tai neuvoja, jotka tekevät elämästä helpompaa ja huomaa kuinka loogista se on, kun alkaa elää sitä...Oikeuksia on naisena, jotka helpottaa, esimerkiksi taloudellisesti ja perhe-elämässä...Kehittää mielen ja aivot...Täytyy ajatella ja pohtia asioita, jotka ovat suurempia kuin mitä näkee edessään...Se ei ole niin, että vain seuraa kaikkea suoralta kädeltä, täytyy käyttää järkeä, ymmärrystä...Oppinut hyväksymään toiset. Mutta myös seistä sen takana kuka on ja mitä ajattelee.
Tulee arvostaa kaikkia uskoja, jos uskoo hyvää ja on positiivinen sanoissaan ja teoissaan...Pitää aina muistaa että ei kaikki jotka huutavat Jumalaa ja Jumalan nimiä, toimi positiivisesti ja Jumalan sanan mukaisesti.



2017-06-04
-- Raamatun ja Koraanin hyvät ohjeet

Raamattu ja Koraani samanveroisia on, 
sama aihe, Jumala ja hyvyyden oppiminen.

Raamatun ja Koraanin hyvät ohjeet, 
niitä on ja niitä on pajon, 
etsi hyvyyttä, hyvyys miellyttää Jumalaa, 
etsi hyvyyttä, hyvyys miellytää kaikkia, 
pahuus ei ole uskonnollisuuta, 
pahuus on pahaa ja katkeraa, 
usko hyvyyteen aina, tee hyvää, 
puhu ystävällisesti kaikille, 
rakasta kaikkia ihmisiä.

Sekä Koraanissa ja Raamatussa on hyviä ohjeita ihmisille...jos ihminen haluaa nähdä ne hyvät ohjeet...Moni nykyajan ihminen...sekä uskovainen ja uskomattomat...elävät kSekä Koraanissa ja Raamatussa on hyviä ohjeita ihmisille...jos ihminen haluaa nähdä ne hyvät ohjeet...Moni nykyajan ihminen...sekä uskovainen ja uskomattomat...elävät kuin viimeistä päivää...solvaavat toisiaan pahasti...Paljon parempi on olls ystävällinen ja lähimmäisiään rakastava ja Jumalaa rakastava jos uskovainen on...Eräät kuvittelee pahan olevan uskontoa...niin huono yleissivistys heillä on. uin viimeistä päivää...solvaavat toisiaan pahasti...Paljon parempi on olls ystävällinen ja lähimmäisiään rakastava ja Jumalaa rakastava jos uskovainen on...Eräät kuvittelee pahan olevan uskontoa...niin huono yleissivistys heillä on. 

 

2017-06-04
- Jumalan lapset

Olet vanhempiesi lapsi synnyttyäsi, 
mutta olet myös Jumalan lapsi.

Jumala kasvattaa lapsiaan, 
Jumalan lapsia kaikki olemme,
joka ikinen ihminen Jumalan lapsi on.

Oi Jumala! Kasvata näitä lapsia! Nämä lapset ovat sinun hedelmätarhasi taimia, sinun niittysi kukkia, sinun puutarhasi ruusuja. Anna sateesi langeta heidän päälleen, anna todellisuuden auringon paistaa rakkautta heille. Anna vienon tuulesi virkistää heitä, niin että he harjaantuisivat, kasvaisivat ja kehittyisivät ja puhkeisivat mitä suurimpaan kauneuteen. Sinä olet lahjoittaja! Sinä olet sääliväinen! 
'Abdu'l-Bahá


2017-06-04
Yhdenvertaisuus

Syrjitkö naisia, syrjitkö miehiä? 

Naiset ja miehet yhdenvertaisia on, 
naisella ja miehellä sama arvo on, 

Ihmiskunta on kuin kaksisiipinen lintu - toisen siiven edustaessa mies- ja toisen naissukupuolta. Jollei molemmilla siivillä ole jokin voimakas yhteinen liikkeelle paneva voima, ei lintu voi lentää taivasta kohti. Tämän aikakauden hengen mukaisesti naisen tulee kehittyä ja täyttää tehtävänsä kaikilla elämän aloilla tullen miesten vertaisiksi. Heidän täytyy olla miesten kanssa samalla tasolla ja saada samat oikeudet. Tämä on vilpittömän rukoukseni kohde ja yksi Bahá'u'lláhin pääperiaatteista. 
'Abdu'l-Bahá


2017-06-08
- Kohota henkisyytesi tasoa

Kohotatko henkistä tasoasi? Millä tavalla? 
tiedätkö mitä hyvyys on? Haluatko olla hyvä?

Jokainen on omalla tasollaan henkisesti, 
ymmärtävä ymmärtää parantaa itseään, 
jos ei vielä ymmärrä, silloin sillä tasolla ei vielä ymmärretä, 
jokainen toimii tasonsa mukaisesti, 
oman ymmärryksensä mukaisesti. 
mutta jokainen aikanaan kohoaa ylemmäs ja ylemmäs.

Ihminen voi muuttua paremmaksi jos kykenee ajattelemaan että on mahdollisuus muuttua paremmaksi ihmiseksi... On siis ensin ymmärrettävä että tämä mahdollisuus on ja sen jälkeen alkaa toimia...Ensimmäinen tehtävä on tietenkin jäättää pahuus ja ilkeämielysyys pois elämästään...opetella kohtelemaan muita hyvin, olla auttavainen ja kaikkia ihmisiä rakastava...Tämän kun oppii, silloin on myös mahdollisuus kohottaa minäänsä, egoaan, pois egoismista, tai ehkä paremmin sanottuna, ei anna egolleen periksi, kääntää usein selkänsä vaativalle egolleen, ja sen sijaan alkaa etsiä henkistä kohottautumistaan paremmaksi...Tämä on mahdollista jos tajuaa että se on mahdollista...Kaikkihan riippuu siitä mitä itse ajattelee ja mitä haluaa tehdä itsensä kanssa...
Ensin on kohotettava maallisen minänsä tasoa...sen jälkeen henkistä tasoa...Maalinen ja henkinen taso on oltava sopusoinnussa toistensa kanssa...Maallisessa elämässä opimme tuntemaan itsemme jos on haluja opetella tuntemaan itsensä, rehellisesti.   

 

2017-06-09
Ihminen ja maailma Raamatun mukaan

Miltä maailma näyttää,
mitä maailmassa tapahtuu,
mikä on ihminen,
on olemassa sekä hyviä että huonoja,
ihmisiä eri kehitysvaiheissa.

Saarnaaja 
2:22 Sillä mitä saa ihminen kaikesta vaivannäöstänsä ja sydämensä pyrkimyksestä, jolla hän vaivaa itseänsä auringon alla?
2:23 Ovathan kaikki hänen päivänsä pelkkää tuskaa ja hänen työnsä surua, eikä yölläkään hänen sydämensä saa lepoa. Tämäkin on turhuutta.
2:24 Ei ole ihmisellä muuta onnea kuin syödä ja juoda ja antaa sielunsa nauttia hyvää vaivannäkönsä ohessa; mutta minä tulin näkemään, että sekin tulee Jumalan kädestä.
2:25 Sillä kuka voi syödä ja kuka nauttia ilman minua? -
2:26 Sillä hän antaa ihmiselle, joka on hänelle otollinen, viisautta, tietoa ja iloa; mutta syntiselle hän antaa työksi koota ja kartuttaa annettavaksi sille, joka on otollinen Jumalalle. Sekin on turhuutta ja tuulen tavoittelua.
3:1 Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla.
3:2 Aika on syntyä ja aika kuolla. Aika on istuttaa ja aika repiä istutus.
3:3 Aika on surmata ja aika parantaa. Aika on purkaa ja aika rakentaa.
3:4 Aika on itkeä ja aika nauraa. Aika on valittaa ja aika hypellä.
3:5 Aika on heitellä kiviä ja aika kerätä kivet. Aika on syleillä ja aika olla syleilemättä.
3:6 Aika on etsiä ja aika kadottaa. Aika on säilyttää ja aika viskata pois.

Jokaisella on kuitenkin vapaa tahto kehittää itseään eteenpäin...kehittyä paremmaksi, positiivisemmaksi...
Täytyy vain ensin saadaa sellainen ahaa elämys ja siitä sitten kohottaa henkistä olemustaan korkeammalle :) 
Kuten olen aikaisemmin siteerannut erästä sanontaa: Kukaan ei ole seppä syntyessään... 
Rakkaus on hiemo asia...Ei maailmassa taida olla yhtään ainoata ihmistä joka pystyisi alituisesti rakastamaan kaikkia aivan yhtä paljon.
Mutta rakkautta voi alkaa osoittaa pienemmälläkin...jokainen omien kykyjensä mukaisesti ja näin ollen ei kaikki maailman ihmiset osita rakkautta samalla tavalla...On ensin saatava se ahaa elämys universaalista rakkaudesta. Sitten voi alkaa yrittää.
Jokaisella siis raamatunkin mukaan oma taso henkisyydessä ja sen tyakia jokainen toimii tasonsa mukaisesti.

 

2017-06-18
Pitäkäämmen huolta toinen toisistamme

Pitäkäämme huolta toinen toisistamme, 
osoittakaamme lähimmäisenrakkautta, 
olkaamme aina ystävällisiä, 
universaalinen rakkaus om mahtavaa.

Pysykäämme horjumatta tunnustuksessa ja toivossa, sillä hän, joka on antanut meille lupauksensa, on luotettava. Pitäkäämme huolta toinen toisestamme ja kannustakaamme toisiamme rakkauteen ja hyviin tekoihin. Hepr. 10: 23, 24


2017-06-18
Ykseys (1)

Kaikki samaa perhettä olemme, 
maailman kansalaisia olemme, 
samaa verta, lihaa ja luustoa, 
maapallo kotimme on, 
olemme sisaria veljiä toisillemme.

Oi sinä hyvä Jumala! Olet luonut koko ihmiskunnan samoista esivanhemmista. Olet tarkoittanut, että kaikki kuuluvat samaan perheeseen. Sinun pyhässä läheisyydessäsi he ovat sinun palvelijoitasi ja koko ihmiskunta on sinun kunniakatoksesi suojassa. Kaikki ovat kokoontuneet anteliaisuutesi pöydän ääreen ja säteilevät kaitselmuksesi valosta. Oi Jumala, sinä olet hyvä kaikille, sinä olet huolehtinut kaikista, sinä suojelet kaikkia, sinä annat elämän kaikille. Olet varustanut kaikki kyvyillä ja taipumuksilla, kaikki ovat upotetut armosi valtamereen. Oi sinä hyvä Jumala, yhdistä kaikki, johdata uskonnot sovintoon, yhdistä kansakunnat, niin että ne olisivat kuin samaa sukua ja kuin yhden isänmaan lapsia. Olkoot he keskenään yksimielisiä ja sopusointuisia. Oi Jumala, kohota ihmiskunnan ykseyden lippu! Oi Jumala, vakiinnuta kaikkein suurin rauha! Liitä sydämet lujasti yhteen, oi Jumala! Oi sinä hyvä isä, Jumala, ilahduta sydämet rakkautesi suloisella tuoksulla, kirkasta silmät johdatuksesi valolla, virkistä kuuloa sanasi sävelillä ja sulje meidät kaitselmuksesi suojaan. Sinä olet suuri ja voimakas! Sinä olet anteeksiantava etkä katso ihmiskunnan vajavuuksiin. 
'Abdu'l-Bahá


2017-06-18
Ykseys (2)

Olemme luodut maapallolle, 
Jumalan edessä kaikki samanlaisia olemme, 
sama alkulähde meillä on, 
sisaria ja veljiä olemme.

Oi Jumalani! Oi Jumalani! Yhdistä palvelijoittesi sydämet ja paljasta heille suuri tarkoituksesi. Pitäkööt he sinun käskysi ja alistukoot lakiisi. Auta heitä, oi Jumala, heidän pyrkimyksissään ja anna heille kestävyyttä palvella sinua. Oi Jumala, älä jätä heitä yksin, vaan tiedon valolla ohjaa heidän askeleitaan ja rakkaudellasi ilahduta heidän sydämensä. Totisesti, sinä olet heidän auttajansa ja heidän Herransa. 
Bahá'u'lláh


2017-06-18
Ykseys (3)

Herää ihminen pieni, 
herää ihanaan yhteenkuuluvaisuuteen, 
olet maailman kansalainen, 
ihmisen tekemät rajat ei mitään merkitse, 
se mikä merkitsee on koko maailma, 
kaikki ihmiset maailmassa, 
olemme yksi ja sama ihmisjoukko.

Oi Jumalani! Oi Jumalani! Totisesti kutsun sinua avukseni ja kynnykselläsi anon nöyrästi pyytäen, että antaisit kaiken siunauksesi näille sieluille. Kehitä heitä suosiosi ja todellisuutesi mukaisesti.
Oi Herra, yhdistä ja sido yhteen sydämet, saata kaikki sielut sopusointuun ja ilahduta mielet pyhyytesi ja ykseytesi merkeillä. Oi Herra, ykseytesi valon avulla tee nämä kasvot säteileviksi. Vyötä voimalla palvelijoittesi kupeet valtakuntasi palveluksessa.
Oi Herra, sinä omistat rajattoman armon! Oi anteeksiannon ja armahduksen Herra! Anna anteeksi syntimme ja armahda puutteemme, pane meidät kääntymään armosi valtakunnan puoleen pyytäen avuksemme vallan ja voiman valtakuntaa, vähäpätöisinä pyhäkössäsi ja nöyrinä sinun todisteittesi kirkkaudelle. Oi Herra, Jumala! Tee meistä kuin meren aaltoja, kuin puutarhan kukkia, yksimielisiä, sinun anteliaan rakkautesi yhdistämiä. Oi Herra! Avarra sydämet ykseytesi merkkien avulla ja tee koko ihmiskunnasta kuin tähtiä, jotka säteilevät valoa samasta loiston huipusta, kuin elämän puussa kasvaneita virheettömiä hedelmiä. Totisesti, sinä olet kaikkivaltias, itsestään oleva, antaja, anteeksiantava, armahtaja, kaikki tietävä, ainoa luoja! 
'Abdu'l-Bahá


hittabutik.se - 12.000 webbutiker! | ehandelstips.se - allt om ehandel
(c) 2011, nogg.se & Seija Lensu                                             Skaffa en gratis hemsida